Jani Toivola: Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia Afganistaniin

14.12.2011

Eduskunta käsitteli maanantaina 12. joulukuuta valtioneuvoston selontekoa Afganistanin tilanteesta ja Suomen kokonaistuesta Afganistanille. Toin seuraavat asiat ja ajatukset osaksi keskustelua:

Afganistan elää monella tavalla erittäin kriittisessä murrosvaiheessa. Asteittain kansainvälisen yhteisön tuella maan hallituksen ja viranomaisten tulisi kyetä ottamaan kokonaisvastuu maan turvallisuudesta ja siitä, että jokaisella sen kansalaisella olisi vakaat ja yhtäläiset edellytykset oman elämänsä eteenpäinviemiseen. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä. Kansainvälisen yhteisön pitkäjänteinen tuki on elintärkeää. Suomen roolin tulisi painottua tulevaisuudessa ennen kaikkea kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan ja avainasemassa ovat erityisesti kansalaisjärjestöt ja demokratiakasvatus.

Maan sisäinen turvallisuus, demokratiakehitys, talouden kehitys, alueellinen yhteistyö naapurimaiden kanssa, väkivallasta irtisanoutuminen sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuminen ovat kaikki avainasemassa maan tasapainoisen kehityksen ja todellisen rauhan saavuttamisen suhteen. Kaiken toiminnan tulisi tapahtua ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittaen, kaikkien ponnisteluiden tavoitteena nimenomaan Afganistanin kehitys.

Kun puhutaan Afganistanin tulevaisuudesta, tulisi puhua korostetusti etenkin nuorten tyttöjen sekä naisten asemasta. Yksi suurimmista ongelmista on edelleen tyttöjen ja naisten koulutuksen puute, huonot ja riittämättömät terveyspalvelut, lapsiavioliitot ja korkea lapsikuolleisuus. Nämä ovat erittäin räikeitä ja vakavia epäkohtia, kun puhutaan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Vain tunnustamalla kaikki, luomme todellista hyvinvointia ja voimme saada aikaan kehitystä. Vain tunnustamalla kaikki, luomme ympärillemme yhteiskuntaa, jossa kaikki sen jäsenet kantavat vastuuta yhteisestä hyvästä.

Tässä kehitystyössä myös miehillä on keskeinen rooli. On tärkeää pohtia miehen vastuuta, miehen asemaa ja mallia afganistanilaisessa yhteiskunnassa. Kuinka hyvin se tukee tämänhetkisessä ilmapiirissä naisen tasa-arvoistumista, ja minkä nykyisessä miehen roolissa tulisi muuttua, jotta yhä useammat silmät avautuisivat ymmärtämään. Nuorten tyttöjen ja naisten oikeuksien ohella toivon, että Afganistanissa elävien seksuaalivähemmistöjen edustajien tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista pidetään esillä kaikissa yhteyksissä.

Itselläni on viime vuosina ollut mahdollisuus tutustua ruohonjuuritasolla Afganistanissa naisten parissa tehtävään kehitystyöhön Afghan Hands -järjestön toiminnan kautta. Järjestön perusti vuonna 2005 afganistanilainen yrittäjä ja meikkitaitelija Matin Maulawizada. Hankittuaan itsellensä koulutuksen ja ammatillista menestystä Yhdysvalloissa hän halusi tehdä jotain oman yhteisönsä tukemiseksi, ja näin syntyi Afghan Hands.

Järjestö tarjoaa koulutusta ja työtä afganistanilaisille naisille. Toiminta aloitettiin viiden naisen voimin. Heidän tehtävänään on suunnitella ja valmistaa perinteisiä afganistanilaisia käsin kirjailtuja huiveja ja muita asusteita. Huiveja myydään ympäri maailmaa ja näin rahoitetaan koko organisaation toiminta. Työpaikan ehtona on, että naiset sitoutuvat työn ohella heille järjestettävään koulutukseen. Koulussa he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Kurssilla käydään myös laajasti läpi naisten oikeuksia, demokratian perusteita sekä yrittäjäkoulutusta. Keskus aloitti viiden naisen voimin, ja tänään työntekijöitä on yli 200. Suurin osa heistä on tänään perheensä pääelinkeinontuojia, ja useampi heistä on myös jatkanut opintojaan aina yliopistoon asti.

Afghan Hands oli viime vuonna BBC:n järjestämän Maailman pelastavat innovaatiot -kilpailun finalisti. Järjestön keskuksiin kuitenkin hyökätään säännöllisesti, sillä yhteisö kokee edelleen tavalla tai toisella naisten aseman vahvistamisen uhkana.

Myös Suomi on ollut mukana monissa tärkeissä kansalaisyhteiskuntahankkeissa, kuten Naistoimittajat ry:n naistoimittajien koulutushankkeessa. Tämäntyyppisen tietotaidon välittämiseen ja yhteiskunnan voimaannuttamistyöhön meidän tulisi katsoa myös jatkossa.

Lopuksi nostaisin esiin ajatuksen sovinnosta ja anteeksiannosta. Vääryydet tulee tuomita, ja asianomaisia tulee rangaista, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että moni ääriryhmien rivitaistelija ei välttämättä ole tehnyt valintaansa puhtaasti ideologisista syistä. Yhteiskunnan pitkään jatkunut näköalattomuus ja hallinnollisten rakenteiden puute ja turvattomuuden tunne ovat ajaneet monet ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Meidän on autettava myös näitä ihmisiä palaamaan normaaliin yhteiskuntaan kohtuullisuuden rajoissa, jotta he kykenisivät löytämään itsellensä koulutusta, työtä ja elämänlangan myös siviilielämässä. Kansainvälisen yhteisön tulee olla kaikessa kanssakäymisessään Afganistanin kanssa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon peili.

Jani Toivola

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja, eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan ihmisoikeusryhmän varapuheenjohtaja

Kirjoitettu klo 12:42 | 0 kommenttia

Kansanvalta kehityspolitiikan keskiössä

21.09.2011

Viime viikolla vietettiin YK:n vuonna 2007 julistamaa kansainvälistä demokratiapäivää. Tänä vuonna sen juhliminen olikin mitä ajankohtaisinta – Pohjois-Afrikan ja Arabian niemimaata ravistellut demokratiaa vaativa liikehdintä on ollut vallankumouksellista ja muuttanut kansainvälisen yhteisönkin asenteita. Nyt puhutaan arabikeväästä ja demokratian neljännestä aallosta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi toukokuussa tukea Tunisian, Libyan ja muiden alueen maiden demokratiakehitystä miljardeilla dollareilla. EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton korosti heinäkuussa alueen poliittisen kehityksen merkitystä, peräänkuuluttaen “syvää demokratiaa”. Ashtonin mukaan syvä demokratia tarkoittaa sitä, että ei kuvitella, että demokratiakehityksen päätepiste on vaalit, vaan että pitkäjänteisesti rakennetaan poliittisia instituutioita ja järjestelmiä, jotka mahdollistavat syvään juurtuneet demokraattiset käytännöt. ”Hallitusta ei valita vai kerran, vaan tärkeintä on voida vaihtaa sitä seuraavissa vaaleissa”, sanoi Ashton ja jatkoi: ”yksi suurimmista haasteista on se, että maissa, joissa ei ole poliittisia puolueita, turvataan niiden mahdollisuus muodostua ja vakiintua. Ja että me kunnioitamme kaikkia puolueita, jotka kannattavat demokraattisia arvoja ja ihmisoikeuksia”.

Uutta EU:n kannanotoissa on se, että näin avoimesti ja vahvasti tuetaan eteläisen naapurialueen demokratiakehitystä sekä ymmärretään, että vaalien liiallinen painottaminen demokratiatuessa on ollut virhe. Vaalit eivät automaattisesti johda aitoon kansanvaltaan. Uutta on myös se, että ymmärretään puolueiden merkitys demokratian rakentamisessa ja juurruttamisessa, ja että puolueita voidaan ja tulee tukea monipuoluejärjestelmän ja moniarvoisen demokratian viitekehyksessä. Ensimmäistä kertaa Euroopan komissio onkin avannut rahoitushakuja nimenomaan puolueiden kanssa tehtävälle työlle, vaikkakin rahoitusinstrumentit ovat edelleen turhan jäykkiä.

Myös Suomessa tuulet puhaltavat nyt demokratian hyväksi ulko- ja kehityspolitiikassa. Sekä kehitys- että ulkoministereinä toimivat nyt henkilöt, joilla on pitkä tausta ja sitoutuminen demokratian edistämiseen. Kehitysministeri Heidi Hautala totesi elokuisilla suurlähettiläspäivillä, että sekä kuohuvissa arabimaissa että humanitaarisesta katastrofista kärsivässä Afrikan sarvessa ongelmien taustalla ovat pitkälti samat syyt: demokratiavaje, sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo sekä osallistumismahdollisuuksien puute. ”On pohdittava, miten ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskeva ehdollisuus ja kehitysmaiden omistajuus voidaan yhdistää”, ministeri totesi. Ulkoministeri Erkki Tuomioja mainitsee ihmisoikeus-, demokratia- ja oikeusvaltiokehityksen tukemisen Suomen ulkopoliittisiksi painopisteiksi, ja globaalidemokratiaa edistänyt Helsinki-prosessi on saamassa ansaitsemansa seurantakokouksen. Myös uusi kehityspoliittinen alivaltiosihteeri Anne Sipiläinen toteaa, että ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio ovat kehityspoliittiset kulmakivet. ”Jos niissä ei onnistuta, niin ei sitten muussakaan”, toteaa Sipiläinen. Kaikki tämä ennakoi – toivottavasti – vahvaa demokratia- ja ihmisoikeuspainotusta uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa.

Onkin toivottavaa, että nämä aikeet muuttuvat konkreettisiksi ohjelmiksi ja teoiksi, jotka pyrkivät johdonmukaisuuteen myös kauppapolitiikan osalta. Suomen tulee antaa panoksensa demokratiatukeen kansainvälisen yhteisön jäsenenä, ja tuoda oma lisäarvonsa eurooppalaiseen yhteistyöhön. Sen pitää hyödyntää kaikkia käytössään olevia instrumentteja ja luoda mekanismeja, jotka mahdollistavat tämän, myös lyhyellä varoitusajalla ja pitemmällä aikavälillä. Demokratian tukemisessa ajoitus ja pitkäjänteisyys ovat tärkeitä; demokraattisia voimia tulee tukea kriittisissä tilanteissa, kun ne eniten sitä tarvitsevat, ja kunnes demokraattiset instituutiot ovat tarpeeksi juurtuneita. Suomen tulee toimia rohkeasti demokratian edistämiseksi ulko- ja kehityspolitiikassaan, unohtamatta puolueiden roolia demokratiakehityksessä. Demokratiaa ei voi viedä, mutta sitä tulee tukea paikallisten tarpeiden pohjalta, yhteistyössä paikallisten demokraattisia arvoja kunnioittavien toimijoiden kanssa.

Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry järjesti 15.9. kaksi tilaisuutta kansainvälisen demokratiapäivän kunniaksi, lisätietoja Demon nettisivuilta.

Sari Varpama

Kirjoittaja on toiminnanjohtaja, Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry

Kirjoitettu klo 09:56 | 0 kommenttia

Maaria Haikarainen ”Minne menet kehityspolitiikka?”-tilaisuudessa

31.05.2011

Kirkon Ulkomaanapu ja Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa järjestivät  pe 27.5. ”Minne menet kehityspolitiikka?” -keskustelutilaisuuden eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa. Vihreiden puheenvuoron piti estyneen kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon puolesta Maaria Haikarainen (Siemenpuu-säätiön hallituksen jäsen ja Helsingin vihreiden toiminnanjohtaja)

Arvoisat kuulijat!

Kiitän mahdollisuudesta tulla edustamaan Vihreitä tähän tilaisuuteen. Tänne oli alunperin tulossa kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, mutta hän – kuten kaikki muutkin vihreät kansanedustajat– on tänäänkin hallitusneuvotteluissa Säätytalolla.

Maailmassa on moni asia huonosti, kuten aiemmista alustuksista olemme kuulleet. Joka viides sekunti kuolee lapsi nälkään, joka viidestoista sekunti likaisesta vedestä johtuviin syihin ja joka kolmaskymmenes sekunti malariaan. Kehitysmaassa äidin todennäköisyys kuolla synnytykseen on 36-kertainen länsimaassa synnyttävään verrattuna.

Maailmasta katoaa joka vuosi noin 13 miljoonaa hehtaaria metsää. Metsäkato on nostamassa uuden sukupuuttoaallon ja ylikalastus on johtamassa kalakantojen romahtamiseen.

Mikään näistä ei olosuhteista ei ole luonnonlaki, jonka edessä meidän pitäisi voimattomina nostaa kädet pystyyn. Mikään ei myöskään ole sellainen asia, jolta voisimme täällä Suomessa sulkea silmämme.

Ilmastonmuutos, joka jäi eduskuntavaalien alla aivan liian vähäiselle huomiolle, ei ole kadonnut ilmiönä mihinkään. Maapallon lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen ei ehkä enää ole mahdollista ja ilmastonmuutos tulee pahentamaan kaikkia edellä mainitsemiani ongelmia entisestään. Tässä puheenvuorossa pyydettiin mainitsemaan yksi asia, johon pitäisi jatkossa kiinnittää paremmin huomiota. Nostan esille vihreiden ja monen järjestön vaatimuksen siitä, että kehitysyhteistyörahat ja ilmastorahoitus on pidettävä erillään, eli ilmastonmuutoksen hillintään on osoitettavat omat määrärahansa eikä se saa vähentää köyhyyden vähentämiseen tarkoitettuja varoja.

Suomen on tällä vaalikaudella tartuttava YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen entistä voimakkaammin. Vuosituhattavoitteita ei pidä ajatella vain kehitysyhteistyötä ohjaavina periaatteina, vaan koherenssin toteutumiseksi niiden täytyy omalta osaltaan ohjata myös Suomen kauppa- ja turvallisuuspolitiikkaa ja muuta kansainvälistä yhteistyötä.

Kepan ehdotus johdonmukaisuusselonteosta eduskunnalle oli hyvä, ja lupaan viedä ehdotuksen eteenpäin vihreälle eduskuntaryhmälle.

Pelastakaa lapset –järjestö uutisoi maaliskuussa, että jos rikkaat länsimaat käyttäisivät kuuden päivän sotilasmenojaan vastaavan summan kehitysyhteistyöhön, sillä summalla saataisiin kaikki maailman lapset kouluun. Kuuden päivän! Vuosituhattavoitteiden toteutuminen ei ole kiinni rahasta, vaan sen allokoinnista.

Kehityspolitiikan tärkein tehtävä on köyhyyden vähentäminen ja kehitysavun päämääränä oltava sen tekeminen ajan myötä tarpeettomaksi. Suomen rahoittaman kahdenvälisen, monenkeskisen ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön on täydennettävä toisiaan niin, että samanaikaisesti vahvistetaan ikään kuin alhaalta päin demokratiakehitystä ja kehitysmaiden kansalaisten mahdollisuuksia pärjätä yhteiskunnassa. Samaan aikaan ohjelma-ja budjettituella vahvistetaan maiden peruspalveluiden ja infrastruktuurin järjestämistä niin, että köyhyyttä ylläpitäviä mekanismeja voidaan purkaa. Kehitysmaita ei pidä nähdä passiivisina avun vastaanottajina, vaan niiden täytyy päästä itse määrittelemään, millainen apu on kullekin maalle parhainta ja ottamaan vastuuta kehityksestään.

Kiitos.

 

Katso myös Kepan uutisointi tilaisuudesta: Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet ovat 0.7%-tavoitteen takana

Kirjoitettu klo 14:21 | 0 kommenttia
© 2011