Jani Toivola: Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia Afganistaniin

14.12.2011

Eduskunta käsitteli maanantaina 12. joulukuuta valtioneuvoston selontekoa Afganistanin tilanteesta ja Suomen kokonaistuesta Afganistanille. Toin seuraavat asiat ja ajatukset osaksi keskustelua:

Afganistan elää monella tavalla erittäin kriittisessä murrosvaiheessa. Asteittain kansainvälisen yhteisön tuella maan hallituksen ja viranomaisten tulisi kyetä ottamaan kokonaisvastuu maan turvallisuudesta ja siitä, että jokaisella sen kansalaisella olisi vakaat ja yhtäläiset edellytykset oman elämänsä eteenpäinviemiseen. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä. Kansainvälisen yhteisön pitkäjänteinen tuki on elintärkeää. Suomen roolin tulisi painottua tulevaisuudessa ennen kaikkea kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan ja avainasemassa ovat erityisesti kansalaisjärjestöt ja demokratiakasvatus.

Maan sisäinen turvallisuus, demokratiakehitys, talouden kehitys, alueellinen yhteistyö naapurimaiden kanssa, väkivallasta irtisanoutuminen sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuminen ovat kaikki avainasemassa maan tasapainoisen kehityksen ja todellisen rauhan saavuttamisen suhteen. Kaiken toiminnan tulisi tapahtua ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittaen, kaikkien ponnisteluiden tavoitteena nimenomaan Afganistanin kehitys.

Kun puhutaan Afganistanin tulevaisuudesta, tulisi puhua korostetusti etenkin nuorten tyttöjen sekä naisten asemasta. Yksi suurimmista ongelmista on edelleen tyttöjen ja naisten koulutuksen puute, huonot ja riittämättömät terveyspalvelut, lapsiavioliitot ja korkea lapsikuolleisuus. Nämä ovat erittäin räikeitä ja vakavia epäkohtia, kun puhutaan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Vain tunnustamalla kaikki, luomme todellista hyvinvointia ja voimme saada aikaan kehitystä. Vain tunnustamalla kaikki, luomme ympärillemme yhteiskuntaa, jossa kaikki sen jäsenet kantavat vastuuta yhteisestä hyvästä.

Tässä kehitystyössä myös miehillä on keskeinen rooli. On tärkeää pohtia miehen vastuuta, miehen asemaa ja mallia afganistanilaisessa yhteiskunnassa. Kuinka hyvin se tukee tämänhetkisessä ilmapiirissä naisen tasa-arvoistumista, ja minkä nykyisessä miehen roolissa tulisi muuttua, jotta yhä useammat silmät avautuisivat ymmärtämään. Nuorten tyttöjen ja naisten oikeuksien ohella toivon, että Afganistanissa elävien seksuaalivähemmistöjen edustajien tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista pidetään esillä kaikissa yhteyksissä.

Itselläni on viime vuosina ollut mahdollisuus tutustua ruohonjuuritasolla Afganistanissa naisten parissa tehtävään kehitystyöhön Afghan Hands -järjestön toiminnan kautta. Järjestön perusti vuonna 2005 afganistanilainen yrittäjä ja meikkitaitelija Matin Maulawizada. Hankittuaan itsellensä koulutuksen ja ammatillista menestystä Yhdysvalloissa hän halusi tehdä jotain oman yhteisönsä tukemiseksi, ja näin syntyi Afghan Hands.

Järjestö tarjoaa koulutusta ja työtä afganistanilaisille naisille. Toiminta aloitettiin viiden naisen voimin. Heidän tehtävänään on suunnitella ja valmistaa perinteisiä afganistanilaisia käsin kirjailtuja huiveja ja muita asusteita. Huiveja myydään ympäri maailmaa ja näin rahoitetaan koko organisaation toiminta. Työpaikan ehtona on, että naiset sitoutuvat työn ohella heille järjestettävään koulutukseen. Koulussa he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Kurssilla käydään myös laajasti läpi naisten oikeuksia, demokratian perusteita sekä yrittäjäkoulutusta. Keskus aloitti viiden naisen voimin, ja tänään työntekijöitä on yli 200. Suurin osa heistä on tänään perheensä pääelinkeinontuojia, ja useampi heistä on myös jatkanut opintojaan aina yliopistoon asti.

Afghan Hands oli viime vuonna BBC:n järjestämän Maailman pelastavat innovaatiot -kilpailun finalisti. Järjestön keskuksiin kuitenkin hyökätään säännöllisesti, sillä yhteisö kokee edelleen tavalla tai toisella naisten aseman vahvistamisen uhkana.

Myös Suomi on ollut mukana monissa tärkeissä kansalaisyhteiskuntahankkeissa, kuten Naistoimittajat ry:n naistoimittajien koulutushankkeessa. Tämäntyyppisen tietotaidon välittämiseen ja yhteiskunnan voimaannuttamistyöhön meidän tulisi katsoa myös jatkossa.

Lopuksi nostaisin esiin ajatuksen sovinnosta ja anteeksiannosta. Vääryydet tulee tuomita, ja asianomaisia tulee rangaista, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että moni ääriryhmien rivitaistelija ei välttämättä ole tehnyt valintaansa puhtaasti ideologisista syistä. Yhteiskunnan pitkään jatkunut näköalattomuus ja hallinnollisten rakenteiden puute ja turvattomuuden tunne ovat ajaneet monet ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Meidän on autettava myös näitä ihmisiä palaamaan normaaliin yhteiskuntaan kohtuullisuuden rajoissa, jotta he kykenisivät löytämään itsellensä koulutusta, työtä ja elämänlangan myös siviilielämässä. Kansainvälisen yhteisön tulee olla kaikessa kanssakäymisessään Afganistanin kanssa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon peili.

Jani Toivola

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja, eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan ihmisoikeusryhmän varapuheenjohtaja

Kirjoitettu klo 12:42 | 0 kommenttia

Heidi Hautala: Pelkkä apu ei riitä

01.10.2011

Viime viikolla osallistuin keskusteluun sekä YK:n yleiskokouksessa ja Maailmanpankin vuosikokouksessa. Kansainvälisessä keskustelussa toistuivat monet samat teemat kuin täällä Suomessa: eriarvoistuminen, ilmastonmuutos, nuorisotyöllisyys ja nousevien talouksien rooli kehityspolitiikassa. Nämä keskustelut innostivat minut pohtimaan omaa tulevaa kehityspoliittista toimenpideohjelmaamme ja sen lähtökohtia.

Maailmanpankin yleiskokouksessa pääjohtaja Robert Zoellick puhui ”Beyond Aid” -teemasta. Sen idea on, että pelkkä apu ei vähennä köyhyyttä, vaan tarvitaan laajempaa kehitysrahoitusta, innovatiivista ajattelua ja monipuolista kumppanuutta maiden ja muiden toimijoiden välillä. Omassa puheessaan Zoellick korosti muun muassa yrittäjyyden tukemista sekä nousevien talouksien vastuuta kehityksestä.

Zoellickin ”pelkkä apu ei riitä”-ajatusta mukaillen nostaisin kehityspolitiikkamme johtotähdiksi johdonmukaisuuden ja kokonaisvaltaisuuden. Niiden lisäksi oman arvolistani kärjessä ovat ihmisoikeudet sekä kehitysmaiden omistajuus, joka perustuu demokraattisesti määriteltyihin tarpeisiin ja tavoitteisiin.

New Yorkissa ja Washingtonissa puhuttiin paljon myös sukupuolten tasa-arvosta ja ilmastosta. Näiden kahden teeman älykkäästä yhdistämisestä Suomi sai paljon kiitosta. Olemme pitäneet linjakkaasti esillä sitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti naisiin. Itse pidin tästä puheenvuoron Rion sopimuksia koskeneella korkean tason lounaalla ja kerroin, että Suomi tukee kehitysmaiden naisdelegaatteja ilmastokokouksissa.

Ilmasto- ja ympäristöasioista keskusteltiin myös muualla kuten aavikoitumissopimuksen seurantakonferenssissa. UNEP:n pääjohtaja Achim Steiner valoi minuun uskoa, että vihreä talous on avain kestävään kehitykseen. Kasvu ei saa kuitenkaan jättää varjoonsa sosiaalista ulottuvuutta – siksi puhuisinkin mieluummin vihreästä osallistavasta taloudesta (green inclusive growth).

YK:ssa ympäristökysymykset liittyvät läheisesti ensi vuonna pidettävä Rio+20 -kokoukseen, joka tuntui olevan kaikkien huulilla. On siis kulunut 20 vuotta Rion merkittävästä ympäristökokouksesta, jossa päätettiin keskeisistä ympäristösopimuksista. Osa odottaa Rio+20 -kokoukselta kokonaan uutta kehityspolitiikan paradigmaa ja moni puhuu kestävän kehityksen tavoitteiden asettamisesta. Vuosituhattavoitteista puuttuu muun muassa energian saatavuus, mutta on varmasti syytä varoa, että nämä uudet tavoitteet ohittaisivat vuosituhattavoitteet. Tästä muistutti muun muassa tapaamisessamme UNDP:n pääjohtaja Helen Clark.

Viikon aikana kävi selväksi, että niin tasa-arvoa, ilmastopolitiikkaa kuin hyvää hallintoakin (kuten avoimuutta) pidetään Suomen selkeinä vahvuuksina. Minusta ilmasto, tasa-arvo ja hyvä hallinto, joka kattaa ihmisoikeudet, sopisivatkin hyvin tavoitteiksi, jotka olisi otettava konkreettisesti huomioon kaikessa kehityspolitiikassamme.

Vakuutuin entistä vahvemmin siitä, että on unohdettava pallomme jakautuminen köyhään etelään ja rikkaaseen pohjoiseen. Moni ongelma on yhteinen: esimerkiksi elämäntapasairaudet riivaavat niin Suomessa kuin Grenadassakin. Oikeudenmukaista vauraudenjakoa tarvitaan kaikissa maissa niiden kehitysasteesta riippumatta.

 

Heidi Hautala

Kehitysministeri
Kirjoitus on julkaistu samana päivänä myös Vihreiden nettisivuilla www.vihreat.fi

Kirjoitettu klo 13:19 | 0 kommenttia

Kansanvalta kehityspolitiikan keskiössä

21.09.2011

Viime viikolla vietettiin YK:n vuonna 2007 julistamaa kansainvälistä demokratiapäivää. Tänä vuonna sen juhliminen olikin mitä ajankohtaisinta – Pohjois-Afrikan ja Arabian niemimaata ravistellut demokratiaa vaativa liikehdintä on ollut vallankumouksellista ja muuttanut kansainvälisen yhteisönkin asenteita. Nyt puhutaan arabikeväästä ja demokratian neljännestä aallosta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi toukokuussa tukea Tunisian, Libyan ja muiden alueen maiden demokratiakehitystä miljardeilla dollareilla. EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton korosti heinäkuussa alueen poliittisen kehityksen merkitystä, peräänkuuluttaen “syvää demokratiaa”. Ashtonin mukaan syvä demokratia tarkoittaa sitä, että ei kuvitella, että demokratiakehityksen päätepiste on vaalit, vaan että pitkäjänteisesti rakennetaan poliittisia instituutioita ja järjestelmiä, jotka mahdollistavat syvään juurtuneet demokraattiset käytännöt. ”Hallitusta ei valita vai kerran, vaan tärkeintä on voida vaihtaa sitä seuraavissa vaaleissa”, sanoi Ashton ja jatkoi: ”yksi suurimmista haasteista on se, että maissa, joissa ei ole poliittisia puolueita, turvataan niiden mahdollisuus muodostua ja vakiintua. Ja että me kunnioitamme kaikkia puolueita, jotka kannattavat demokraattisia arvoja ja ihmisoikeuksia”.

Uutta EU:n kannanotoissa on se, että näin avoimesti ja vahvasti tuetaan eteläisen naapurialueen demokratiakehitystä sekä ymmärretään, että vaalien liiallinen painottaminen demokratiatuessa on ollut virhe. Vaalit eivät automaattisesti johda aitoon kansanvaltaan. Uutta on myös se, että ymmärretään puolueiden merkitys demokratian rakentamisessa ja juurruttamisessa, ja että puolueita voidaan ja tulee tukea monipuoluejärjestelmän ja moniarvoisen demokratian viitekehyksessä. Ensimmäistä kertaa Euroopan komissio onkin avannut rahoitushakuja nimenomaan puolueiden kanssa tehtävälle työlle, vaikkakin rahoitusinstrumentit ovat edelleen turhan jäykkiä.

Myös Suomessa tuulet puhaltavat nyt demokratian hyväksi ulko- ja kehityspolitiikassa. Sekä kehitys- että ulkoministereinä toimivat nyt henkilöt, joilla on pitkä tausta ja sitoutuminen demokratian edistämiseen. Kehitysministeri Heidi Hautala totesi elokuisilla suurlähettiläspäivillä, että sekä kuohuvissa arabimaissa että humanitaarisesta katastrofista kärsivässä Afrikan sarvessa ongelmien taustalla ovat pitkälti samat syyt: demokratiavaje, sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo sekä osallistumismahdollisuuksien puute. ”On pohdittava, miten ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskeva ehdollisuus ja kehitysmaiden omistajuus voidaan yhdistää”, ministeri totesi. Ulkoministeri Erkki Tuomioja mainitsee ihmisoikeus-, demokratia- ja oikeusvaltiokehityksen tukemisen Suomen ulkopoliittisiksi painopisteiksi, ja globaalidemokratiaa edistänyt Helsinki-prosessi on saamassa ansaitsemansa seurantakokouksen. Myös uusi kehityspoliittinen alivaltiosihteeri Anne Sipiläinen toteaa, että ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio ovat kehityspoliittiset kulmakivet. ”Jos niissä ei onnistuta, niin ei sitten muussakaan”, toteaa Sipiläinen. Kaikki tämä ennakoi – toivottavasti – vahvaa demokratia- ja ihmisoikeuspainotusta uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa.

Onkin toivottavaa, että nämä aikeet muuttuvat konkreettisiksi ohjelmiksi ja teoiksi, jotka pyrkivät johdonmukaisuuteen myös kauppapolitiikan osalta. Suomen tulee antaa panoksensa demokratiatukeen kansainvälisen yhteisön jäsenenä, ja tuoda oma lisäarvonsa eurooppalaiseen yhteistyöhön. Sen pitää hyödyntää kaikkia käytössään olevia instrumentteja ja luoda mekanismeja, jotka mahdollistavat tämän, myös lyhyellä varoitusajalla ja pitemmällä aikavälillä. Demokratian tukemisessa ajoitus ja pitkäjänteisyys ovat tärkeitä; demokraattisia voimia tulee tukea kriittisissä tilanteissa, kun ne eniten sitä tarvitsevat, ja kunnes demokraattiset instituutiot ovat tarpeeksi juurtuneita. Suomen tulee toimia rohkeasti demokratian edistämiseksi ulko- ja kehityspolitiikassaan, unohtamatta puolueiden roolia demokratiakehityksessä. Demokratiaa ei voi viedä, mutta sitä tulee tukea paikallisten tarpeiden pohjalta, yhteistyössä paikallisten demokraattisia arvoja kunnioittavien toimijoiden kanssa.

Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry järjesti 15.9. kaksi tilaisuutta kansainvälisen demokratiapäivän kunniaksi, lisätietoja Demon nettisivuilta.

Sari Varpama

Kirjoittaja on toiminnanjohtaja, Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry

Kirjoitettu klo 09:56 | 0 kommenttia
© 2011