Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi marraskuussa tiivistelmän helmikuussa valmistuvasta raportista, joka käsittelee ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä – äkillisiä sääilmiöitä ja pidemmän ajan luonnonmuutoksia. Päättäjille suunnattu tiivistelmä on IPCC:lle tyypillisestä varovaisuudestakin huolimatta rankkaa luettavaa. Ilmastonmuutos tulee todennäköisesti lisäämään äkillisiä ja voimakkaita sääilmiöitä. Merenpinnan nousu uhkaa muun muassa täyttää suolavedellä tärkeitä pohjavesimuodostumia.
Kun aloitin ympäristönsuojelutieteen opinnot vuonna 2000 Helsingin yliopistossa, ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, adaptation, ei juuri puhuttu. Sopeutuminen tuntui olevan tabu, ikään kuin siitä puhuminen poistaisi ilmastonmuutoksen torjumiseen, mitigation, käytettävät voimavarat.
Torjumisessa ei kuitenkaan olla onnistuttu. Ilmastotutkijoilla on vahva käsitys siitä, ettei ilmaston lämpenemistä pystytä enää pitämään kriittisenä rajana pidetyn kahden celsiusasteen alapuolella. Vaikka kasvihuonekaasupäästöjä täytyy edelleen vähentää ripeästi, sopeutuminen ei saa enää olla kielletty puheenaihe. Se ei tarkoita sitä, että jatkamme päästöjen posottelua vanhaan malliin. Se tarkoittaa sitä, että suojaamme ilmastonmuutoksen vaikutuksille haavoittuvaisimmat ihmiset ja ekosysteemit – ne, jotka kaikkein vähiten ovat kontribuoineet maapallon lämpenemiseen.
Katastrofista tekee katastrofin haavoittuvaisuus sen vaikutuksille: trooppinen sykloni saattaa ilmestyä asumattomalle alueelle, mutta kyliin ja kaupunkeihin iskiessään tehdä hyvin pahaa jälkeä.
Vaikka katastrofeja ei voitaisikaan estää, haavoittuvaisuutta voidaan vähentää. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat iskemään kovimmin köyhiin maihin. Siksi sopeutumistoimenpiteet täytyy integroida kestävällä tavalla kehitysohjelmiin ja kehitysyhteistyöhön. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi kuivuutta kestävien lajikkeiden viljelyyn panostaminen ja että luonnonsuojelussa huomioidaan uusin silmin vaeltavien lajien levähdyspaikat, jotka saattavat muuttua nopeastikin lajeille käyttökelvottomiksi. On myös muistettava, että ympäristökatastrofit voivat tuhota pitkäjänteisen kehitystyön jollain muulla sektorilla.
Kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu on monissa rahoittajamaissa pidetty jossain määrin toistaan erillisinä kanavina ja toimina. Ympäristökatastrofien varautumisasioiden parissa työskentelevillä organisaatioilla on kuitenkin paljon osaamista, jota tulisi hyödyntää ilmastonmuutoksen varautumis- ja sopeutumisstrategioiden laatimisessa. YK:n ilmastotyössä ei ennen nyt julkaistavaa IPCC:n riskiraporttia ole juurikaan huomioitu tätä yhteyttä.
Tällä viikolla alkavassa Durbanin ilmastokokouksessa on muun muassa tarkoitus sopia kehitysmaiden kansallisista sopeutumisohjelmien ohjeistuksesta ja rahoituksesta. Yksi tärkeä asia, joka tulisi saada ohjeistuksiin, on kansalaisyhteiskunnan osallistaminen ohjelmien tekemiseen. IPCC:n tiedotustilaisuudessa viime viikolla muistutettiin, että ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sopeutumisstrategioista on olemassa paljon ”harmaata kirjallisuutta”, eli muun muassa kansalaisjärjestöjen tuottamia raportteja, joita IPCC:n on tehtävänantonsa vuoksi vaikea hyödyntää omassa työssään mutta joihin on koottu paljon arvokasta paikallistason tietoa.
Maaria Haikarainen
Kirjoittaja on opintovapaalla Helsingin Vihreiden toiminnanjohtajan työstä ja opiskelee Lontoon King’s Collegessa ympäristökatastrofien riskienhallintaa ja ilmastonmuutoksen sopeutumiskysymyksiä
