Eduskunta käsitteli maanantaina 12. joulukuuta valtioneuvoston selontekoa Afganistanin tilanteesta ja Suomen kokonaistuesta Afganistanille. Toin seuraavat asiat ja ajatukset osaksi keskustelua:

Afganistan elää monella tavalla erittäin kriittisessä murrosvaiheessa. Asteittain kansainvälisen yhteisön tuella maan hallituksen ja viranomaisten tulisi kyetä ottamaan kokonaisvastuu maan turvallisuudesta ja siitä, että jokaisella sen kansalaisella olisi vakaat ja yhtäläiset edellytykset oman elämänsä eteenpäinviemiseen. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä. Kansainvälisen yhteisön pitkäjänteinen tuki on elintärkeää. Suomen roolin tulisi painottua tulevaisuudessa ennen kaikkea kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan ja avainasemassa ovat erityisesti kansalaisjärjestöt ja demokratiakasvatus.

Maan sisäinen turvallisuus, demokratiakehitys, talouden kehitys, alueellinen yhteistyö naapurimaiden kanssa, väkivallasta irtisanoutuminen sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuminen ovat kaikki avainasemassa maan tasapainoisen kehityksen ja todellisen rauhan saavuttamisen suhteen. Kaiken toiminnan tulisi tapahtua ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittaen, kaikkien ponnisteluiden tavoitteena nimenomaan Afganistanin kehitys.

Kun puhutaan Afganistanin tulevaisuudesta, tulisi puhua korostetusti etenkin nuorten tyttöjen sekä naisten asemasta. Yksi suurimmista ongelmista on edelleen tyttöjen ja naisten koulutuksen puute, huonot ja riittämättömät terveyspalvelut, lapsiavioliitot ja korkea lapsikuolleisuus. Nämä ovat erittäin räikeitä ja vakavia epäkohtia, kun puhutaan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Vain tunnustamalla kaikki, luomme todellista hyvinvointia ja voimme saada aikaan kehitystä. Vain tunnustamalla kaikki, luomme ympärillemme yhteiskuntaa, jossa kaikki sen jäsenet kantavat vastuuta yhteisestä hyvästä.

Tässä kehitystyössä myös miehillä on keskeinen rooli. On tärkeää pohtia miehen vastuuta, miehen asemaa ja mallia afganistanilaisessa yhteiskunnassa. Kuinka hyvin se tukee tämänhetkisessä ilmapiirissä naisen tasa-arvoistumista, ja minkä nykyisessä miehen roolissa tulisi muuttua, jotta yhä useammat silmät avautuisivat ymmärtämään. Nuorten tyttöjen ja naisten oikeuksien ohella toivon, että Afganistanissa elävien seksuaalivähemmistöjen edustajien tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista pidetään esillä kaikissa yhteyksissä.

Itselläni on viime vuosina ollut mahdollisuus tutustua ruohonjuuritasolla Afganistanissa naisten parissa tehtävään kehitystyöhön Afghan Hands -järjestön toiminnan kautta. Järjestön perusti vuonna 2005 afganistanilainen yrittäjä ja meikkitaitelija Matin Maulawizada. Hankittuaan itsellensä koulutuksen ja ammatillista menestystä Yhdysvalloissa hän halusi tehdä jotain oman yhteisönsä tukemiseksi, ja näin syntyi Afghan Hands.

Järjestö tarjoaa koulutusta ja työtä afganistanilaisille naisille. Toiminta aloitettiin viiden naisen voimin. Heidän tehtävänään on suunnitella ja valmistaa perinteisiä afganistanilaisia käsin kirjailtuja huiveja ja muita asusteita. Huiveja myydään ympäri maailmaa ja näin rahoitetaan koko organisaation toiminta. Työpaikan ehtona on, että naiset sitoutuvat työn ohella heille järjestettävään koulutukseen. Koulussa he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Kurssilla käydään myös laajasti läpi naisten oikeuksia, demokratian perusteita sekä yrittäjäkoulutusta. Keskus aloitti viiden naisen voimin, ja tänään työntekijöitä on yli 200. Suurin osa heistä on tänään perheensä pääelinkeinontuojia, ja useampi heistä on myös jatkanut opintojaan aina yliopistoon asti.

Afghan Hands oli viime vuonna BBC:n järjestämän Maailman pelastavat innovaatiot -kilpailun finalisti. Järjestön keskuksiin kuitenkin hyökätään säännöllisesti, sillä yhteisö kokee edelleen tavalla tai toisella naisten aseman vahvistamisen uhkana.

Myös Suomi on ollut mukana monissa tärkeissä kansalaisyhteiskuntahankkeissa, kuten Naistoimittajat ry:n naistoimittajien koulutushankkeessa. Tämäntyyppisen tietotaidon välittämiseen ja yhteiskunnan voimaannuttamistyöhön meidän tulisi katsoa myös jatkossa.

Lopuksi nostaisin esiin ajatuksen sovinnosta ja anteeksiannosta. Vääryydet tulee tuomita, ja asianomaisia tulee rangaista, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että moni ääriryhmien rivitaistelija ei välttämättä ole tehnyt valintaansa puhtaasti ideologisista syistä. Yhteiskunnan pitkään jatkunut näköalattomuus ja hallinnollisten rakenteiden puute ja turvattomuuden tunne ovat ajaneet monet ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Meidän on autettava myös näitä ihmisiä palaamaan normaaliin yhteiskuntaan kohtuullisuuden rajoissa, jotta he kykenisivät löytämään itsellensä koulutusta, työtä ja elämänlangan myös siviilielämässä. Kansainvälisen yhteisön tulee olla kaikessa kanssakäymisessään Afganistanin kanssa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon peili.

Jani Toivola

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja, eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan ihmisoikeusryhmän varapuheenjohtaja