Hallitusohjelman päätös jäädyttää kehitysyhteistyövarat vuosille 2013 ja 2014 oli suuri pettymys. Samalla nuijittiin, että 0,58 % on Suomen kehitysyhteistyölle sopiva taso. Ruotsin, Luxemburgin, Norjan, Hollannin ja Tanskan nollaseiskan kerhoon ei näillä suunnitelmilla ole asiaa.
Uusia rahalähteitä on hallitusohjelmassa toki listattu: innovatiivista kehitysrahoitusta selvitetään ja päästöoikeuksien huutokauppatuloja voidaan käyttää ilmastotoimiin ja kehitysyhteistyöhön.
Hallituskausi päättyy samaan aikaan vuosituhattavoitteiden kanssa 2015. Köyhät maat ponnistelevat edelleen seitsemän tavoitteen kanssa, kun rikkaiden maiden päävastuulla on globaalin kumppanuuden luominen eli rahoituksen turvaaminen, avun tehostaminen ja reilujen pelisääntöjen luominen. Tämä kahdeksas tavoite on monessa teollisuusmaassa off track. Hallitusohjelman suunnitelmilla Suomi valuu tähän epäonnistujien joukkoon.
Palasin muutama viikko sitten työmatkalta Lesothosta eteläisestä Afrikasta. Lesothossa oli lähtöpäivänä pakkasta ja maa kuurassa, vuoristossa satoi lunta ja köyhä maa otti vastaan kylmää vuodenaikaa huonoin odotuksin. Vielä kymmenen vuotta sitten 60 % työikäisistä oli töissä Etelä-Afrikassa, pääosin kaivoksissa. Nyt heistä suuri osa on kotimaassa vailla töitä. Lääkärit, sairaanhoitajat ja opettajat ovat lähteneet parempien palkkojen mukana naapurimaihin. Äitiys- ja lapsikuolleisuus laskevat aivan liian hitaasti eikä niiden vuosituhattavoitteita luultavimmin saavuteta.
Matkan jälkeen näin Suomen taas hetken ulkopuolisen silmin. Mainosten perusteella ylensyönnin vatsavaivat ja työstressi vaivaavat, joita helpotetaan lääkkeillä, jogurtilla ja etelän lomilla. Yksi paperiton synnyttäjä herättää synnytyssairaalassa suurta ihmetystä. Leipäjonot häiritsevät asunnon omistajia ja kansalaisten omatuntoa.
Suomi voi olla hyvä kehitysmaiden kumppani laihemmallakin kukkarolla, jos rahat suunnataan oikein. Maailman kehitysyhteistyövaroista käytetään liian pieni osuus köyhimpien tukemiseen. G8-maat lupasivat kaksinkertaistaa tuen Afrikan maille vuonna 2005. Osuus on noussut vain muutamia prosentteja. Avun suuntaamisessa köyhimmille Suomi voi röyhistää rintaansa, sillä kehitysyhteistyöstä mittava osuus (251 miljoonaa) menee kaikista köyhimmille. Tästäkin voisi maailmalla tehrä enemmän numeroo.
Olemme muiden mukana sitoutuneet lisäämään avun tuloksellisuutta ja johdonmukaisuutta sekä edistämään reilua kauppapolitiikkaa. Kolme ulkoministeriä kuulostaa liian monelta kokilta. Toivottavasti kolmen kopla tarkoittaa, että ulkopolitiikan tavoitteista keskustellaan avoimesti myös ulkoministeriön seinien ulkopuolella.
Hallitusohjelman kirjaukset ovat sen sijaan kaunista luettavaa. Uudelta kehitysyhteistyöministeriltä Heidi Hautalalta toivon konkreettisia tavoitteita tasa-arvon edistämiseen ja kehitysyhteistyön suuntaamista nykyistä enemmän inhimilliseen kehitykseen. Lukutaidolla ja neuvoloilla on Suomenkin tarina rakennettu.
Edellisen kehitysyhteistyöministerin Paavo Väyrysen oli vaikea käydä hedelmällistä vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen kanssa. Konkreettinen lupaus kansalaisjärjestöjen suuremmasta tuesta varmasti lämmittää. Suomalaisten järjestöjen lisäksi olisi osattava keskustella paikallisen kansalaisyhteiskunnan kanssa, joka monessa maassa on joutunut ahtaalle. Sieltä ne todelliset muutokset alkavat.
Sanna Vesikansa
Kirjoittaja työskentelee THL:n kansainvälisten asiain yksikössä ja on helsinkiläinen
kaupunginvaltuutettu (vihr).
